lauantai 31. joulukuuta 2011

Home sweet home




Palasimme joulun vietosta keskiviikkona. On ihana olla taas kotona. Vaikka mummolassa oli mukavaa niin oli kiva palata taas kotiin. Olen täällä fiilistellyt nurkkia, jotenkin ne tuntuvat poissaolon jälkeen suloisemmilta.

Joulukuusessa on itse tekemäni keramiikkatähtiä ja äidin tekemiä olkitähtiä.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulu!

Me olemme viettäneet joulua mummolassa ja vielä jatketaan...

Hyvää Joulua itse kullekin säädylle!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Lahjojen paperointia


Käärin sopivan pieniä lahjoja Marimekon "sanomalehteen". Siinä on koko sivun kuvia mm. kankaiden kuoseista. Niistä tuli kivoja paketteja. Paperin voi sitten käytön jälkeen polttaa tai laittaa paperinkeräykseen. Tavallisia lahjapapereita ei voi keräykseen kierrättää. Tiesittekös sitä?! Niissä on liikaa väriaineita, teippejä ja sen sellaista. Ainoa miinuspuoli näissä minun paketeissa on se, että painomustetta tahtoo jäädä sormiin ja ehkä lahjoihinkin - saa nähdä.

Joihinkin paketteihin taiteilin sinettilakalla sinetin. Oli yllättävän hankala homma ja useammin se epäonnistui kuin onnistui. Lakan ja sinetin ostin Pieni Kamarin inventaariomyynnistä. Siellä sai tunkea muovikassiin valikoituja tuotteita niin paljon kuin mahtui ja maksoi vain kympin! Tuollaisesta minä tykkään! Sain vaikka mitä ihanaa.

Järkkäilyjä Jouluksi






On se hyvä, että tulee Joulu, silloin saa asioita tehdyksi. Domukset ja Risto Halmeen tuolit on nyt puunattu, paklattu ja maalattu. Taulujen paikkoja vaihdettu. Niin ja kitukasvukuusi hommattu tännekin :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulutähdet



Joulutähdet ripustettiin tänä vuonna nurkkaan. Kuusikin on saanut jo koristeita. Ja näyttääpä siinä kuvan ottamishetkellä roikkuneen vielä joku ylimääräinenkin koriste, jonkinlainen merkkinauha varmaankin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kiireitä





Onpa ollut kiireinen viikko! To do -listalta hommat alkavat olla pulkassa. Tiedättekös muuten, mistä tuo sanonta tulee? Vastauksen löytää täältä. Alkuperäiseltä listalta tekemättä on enää muutaman joulukukan istutus ruukkuihin ja lahjojen paketointi. Mutta ei hätää, keksin vielä varmasti jotain uusia juttuja stressattavaksi.

Ihme kyllä hommat ovat hoituneet, vaikka puolet viikosta juostiin Tirriäisen kanssa milloin missäkin. Alkuviikko meni kotona ollessa, mutta keskiviikkona jouduttiin lähtemään lääkärille yllättävän allergiareaktion vuoksi, torstai meni vauvakinossa ja iltapäivä kerhoillessa, perjantaina oltiin kahvitreffeillä ja lauantaina vauvauinnissa ja minulle tehtiin uusi pää - tai no, ainakin hiukset. Tänään sunnuntaina etsittiin viimeisiä lahjoja ja joulukuusta. Kaunis suomalainen kuusi löytyi sieltä, mistä se alunperinkin oli ajateltu ostaa, mutta sitä ennen käytiin kuitenkin muutama muu paikka kiertämässä. En kyllä millään tajua, miksi Suomeen, tänne metsien maahan, tarvitsee tuoda joulukuusia Tanskasta tai ylipäänsä mistään kauempaa. Kritisoimme tätä ja maksoimme enemmän kuusesta, mikä oli tuotu 40 kilometrin päästä kuin mitä olisi pitänyt maksaa puusta, joka on tuotu tuhansien kilometrien päästä. Aina ei tajua.

Tämän vuoden kuusi odottelee vielä koristeita, mutta tässä tunnelmia aikaisemmalta vuodelta. Kuvissa näkyy myös se kirjahylly, mikä joutui sijoitukseen pianon tieltä. Tykkäsin siitä niin, mutta kun ei kaikki vaan mahdu.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Päivät hupenee


Päivät vaan vähenee jouluun ja to do -lista senkun kasvaa. Minä olen niitä ihmisiä, jotka keksivät itselleen tekemistä ja asettavat aikatauluja, vaikka mikään pakko ei olisi, myös muulloinkin kuin jouluna. Lahjat on oltava ostettuna päivään x mennessä, siivoukset päivään y. Leivottavakin on kaikenlaisia herkkuja, joita ei kuitenkaan kaikkea ehdi syödä. Sellainen se vaan on ihmisen mieli. Lista on nyt läntättynä jääkaapin oveen (vannoin kauan, että meidän jääkaappiin ei koskaan mitään magneeteilla ripusteta - nyt on toisin) ja jotta yhden jutun taas saisin yliviivattua, olisi paras nyt vaan lähteä vääntämään virkkuukoukkua.

torstai 8. joulukuuta 2011

"Kirjahylly"



Varsinainen kirjahylly joutui sijoitukseen, kun piano muutti sisään. Kirjat nostettiin katon rajaan jonkinlaisten kannatinpalkkien päälle. Kun neliöitä on vähän, otetaan kuutiot käyttöön. Itse en sieltä kirjoja alas saa, mutta mies + jakkara-yhdistelmällä se onnistuu. Tästä syystä joulusiivous tuskin ulottuu ko. kohteeseen.

torstai 1. joulukuuta 2011

Katsokaas, mitä löysin!

Imetysnukke huutokaupassa kaupataan lutuisia nukkeja ja rahat menee hyvään tarkoitukseen. Oiva joululahja ja hyvä mieli samalla kertaa. Uskoisinpa, että pieni tyttö olisi mielissään tällaisesta lahjasta. Ainakin minusta ne on hienoja. Pitäisiköhän hankkia tällainen joululahjaksi omalle tai siskon tirriäiselle.

Lisäksi vielä linkki tuotekehitysideaan  :P

Kuva: http://imetysnukkekauppa.blogspot.com/