Makkarin lamppu

Makkarin lamppu, niin kuin moni muukin meidän tavaroista, on mummoni jäämistöstä. Lamppuun on saattanut kuulua sellainen metallirengas ympärille, jolloin lasiosa on näkynyt vain osittain. En tiedä. Tykkään lampusta joka tapauksessa tuollaisenaan. Metalliosalla se ei olisi meille niin käynytkään. 

Toisessa pärekorissa säilytetään vaippoja, toinen on saunakori. Näin vanhassa asunnossa ei ole omaa saunaa. Talo on vuodelta 1954. Koriin pakataan pesuaineen, pefletit, saunajuomat ja pyyhkeet. Kun muutimme tähän taloon, ajattelin, että saunattomuuten tottuminen veisi aikaa, mutta ei. Saunomiseen on tullut jotain uutta, sinne tehdään pieni retki ja tuntuu melkein kuin olisi pihasauna. Lauantaisin saunotaan perheen kesken ja tiistaisin ihanien naapurin naisten kanssa.

Aarteita

 

Nyt olisi taas hetki aikaa hommiin, mutta en saa mistään kiinni. Mies tuolla tyhjentää kaappia, josta kirjoitin joku päivä sitten. Ajatelkaa, kohta meillä on kokonainen tyhjä kaappi! Se on kuulkaa luksusta tässä perheessä. Jotta tämä ei kuitenkaan herättäisi liikaa kateutta niin olkaa huoleti, ei se kauan tyhjänä pysy. 

Yllä esittäytyvät mummolta saatu soittorasia, huutokaupasta ostettu kamera ja miehen hääpäivän napinläpikukka. Muistan, kun kinusin soittorasian mummolta lapsena. Joskus myöhemmin, kun mietin tilannetta, tuli tunne, että ehkä mummo ei olisi rasiasta halunnut luopua, mutta antoi sen silti. Rasia on yksi aarteistani, säilytän siinä koruja. Se soittaa kaunista, joskin aika surumielistä sävelmää. Tanssijatyttö on siitä hävinnyt. 

Kamerasta en osaa kauheasti kertoa. Ostimme sen huutokaupasta 10 eurolla. Kukka on jo värinsä menettänyt, mutta pysyy vielä koossa, joten en ole hennonut sitä poiskaan heittää.

Yritän nyt mennä tekemään edes jotain.

Hyvää Ystävänpäivää!

Kaappitilaa

Meillä on sairastettu viikonloppu ja vähän alkuviikkoakin. Nyt ollaan jo parempana. Kyllä sitä taas muistaa, miten hyvä olo onkaan, kun ei satu mihinkään eikä ole paha olo.

Meillä on yksi kaappi täynnä cd-levyjä. Viikonloppuna se oli tarkoitus tyhjentää ja siirtää levyt kannatinpalkkien päälle, samoin kuin kirjoille on tehty. Kaappitilaa tarvitaan paljolle muullekin ja mm. Spotifyn takia levyjä tulee harvemmin kuunneltua.

Joskus tuntuu järjettömältä omistaa sellaisia tavaroita kuten kirjat ja levyt. Kirjat varsinkin on sellaisia, että ne tulee luettua vain kerran. Levyjä sentään kuuntelee useampaan kertaan. Levyt voisi tietty ladata koneelle ja luopua levyistä, mutta ei se ole sama ja hankala ihmisen on omastaan luopua. Jospa nuo cd:t vielä joku päivä eksyisivät tuonne ylös ja kaappi vapautuisi muuhun käyttöön.

Toinen kiikkustuoli

Yleisön pyynnöstä kuvia toisestakin talon kiikkutuolista. Tämän jäljet johtavat joululahjaksi saatujen lasiastioiden kanssa samaan osoitteeseen. Väliin ovat "sotkeutuneet" myös siskoni. Saimme kiikkutuolin häälahjaksi. Sen kunnostaminen oli jo laitettu alulle, mutta loppu oli jätetty meille. Lahjan mukana killui kortti, jonka viestissä ajatuksena oli, että jättämällä entisöinti kesken, lahjoitetaan meille yhteistä aikaa. Ja sitähän siinä kului, kahden ihmisen aikaa useita tunteja, mutta valmista tuli.

Hyvin kiikkuu tämänkin vanhus. Alla on äidin virkkaama matto, ei tule lattiaankaan enää jurmuja. Nyt kelpaa lasta tuolissa nukuttaa. Istuimen kangas menee kyllä vaihtoon heti, kun vaan saan aikaiseksi...

Kiikkustuoli

Hyvä, että tammikuu meni, ei tarvitse enää yrittää keksiä lukuja sisältäviä aiheita. Blogin päivittämistä on haitannut a) lapsen terrorisoima tietokone b) blogin pitäjän laiskuus ladata kuvia koneelle. Läppäri pitäisi tulla kuntoon lähipäivinä ja minäkin yritän ryhtiliikettä. Tästäkin asiasta saan stressin aikaiseksi, vaikka eihän tälle bloggaamiselle kukaan muu aseta deadlineja kuin minä itse.

Tällainen hieno kiikkutuoli löytyi isopapan kätköistä. Alunperin sen on saanut Tirriäisen mummi omalta papaltaan todennäköisesti joskus 50-luvulla. Hyvin kiikkaa edelleenkin.