sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Joulumyyjäisissä







Käytiin eilen joulumyyjäisissä. Paria poikkeusta lukuunottamatta olin näköjään kuvannut huovutustöitä. Noista palleroista saisi kivaa nauhaa kuuseen, sydämetkin näyttäisivät joulupuussa hienolta. Punainen on osa mattoa, se kelpaisi lastenhuoneeseen. Muniaiset ovat helistimiä. Arvelen, että pääsiäismunan muovisisuksen ympärille huovutettu. Kaikista houkutuksista huolimatta mukaan tarttui vain pussi matonkudetta virkkuutöitä varten.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Ympärivuoden joulukoriste, osa II




Valot mielletään yleensä joulukoristeeksi. Minusta ne antavat ihanan hämyisää valoa koko pimeän ajan. Nämä yksilöt ovat lepäilleet pullossaan ympäri vuoden, tosin valoisaan vuodenaikaan sammutettuina.

torstai 24. marraskuuta 2011

Ympärivuoden joulukoriste, osa I



Kulkussydän on killunut eteisen ovessa koko vuoden. Nyt se alkaa olla taas ajankohtainen :) Kulkusista lähtee kaunis herkkä helinä.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Nimpparilahja


Siskolla oli nimipäivät. Hän sai lahjaksi kirpparilta löydetyt Aarikan purkit.

Piiloon



Keittiörempan yhteydessä kaappiin vedettiin pistorasia ja sain mikrorumiluksen piiloon oven taakse. Samalla tasoille vapautui lisää tilaa. Keittiössä on vielä muutama alkuperäinen komero jäljellä. Ne ja varsinkin niiden vetimet on ihanat.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Eksyin taas netin syövereihin

 Normann Copenhagenin Heima-kynttelikkö
Yakkayn Paris-kypäränpäällinen
Minus Tion In the Neighbourhood -sanomalehtiteline

Design Lettersin Arne Jacobsen -kupit
Rosendahl TimepiecesinAJ Bankers -herätyskello
Sähköpostiin napsahti Finnish Design Shopin uutiskirje. Kirjeessä esiteltiin muutamia uutuuksia ja niin minä ajauduin taas tutkimaan kaupan antia. Ihanuuksia löytyi...

Heima-kynttelikkö on saanut nimensä pohjoismaisen mytologian mukaan. Heima tarkoittaa kotia ja maailmaa. Koristaisi kivasti pöytää niin arkena kuin juhlanakin.

Yakkayn Smart One -kypärän päälle voin pukea erilaisia hattuja. Kyllä tuon näköisessä kypärässä kehtaisi polkea päivänvalossakin.

In the Neighbourhood-lehtiteline olisi tosi tarpeen. Meillä ainakin lehtiä lojuu joka paikassa vaivaksi asti. Tiedä sitten, miltä tuo näyttäisi täyteen tungettuna - sellainen kohtalo sillä meillä nimittäin olisi. 

Kupeissa olevan kirjasinmallin Arne Jacobsenin suunnitteli Århusin kaupungintaloa varten vuonna 1937. Ihanan yksinkertaiset ja tyylikkäät mukit, menisivät varmaan Teeman kumppanina.

Tarvitsisin herätyskellon, tuo Bankers näyttäisi hyvältä yöpöydällä. Mutta vaikka kello olisi kuinka kaunis, se ei tuskin vähentäisi sitä ketutusta, jonka sen sointi aamulla synnyttää.

Kaikki kelpaisivat minulle joululahjaksi. vink vink vaan, ukko.

Kuvat: Finnish Design Shop


tiistai 15. marraskuuta 2011

Haluaisin tän, osa II


Suunnittelin juttua ja kuvia siitä, kun pieni neitimme kokeili sänkyään eilen ensimmäistä kertaa, mutta valoa on niin vähän, että kuvat epäonnistuivat ja salamalla niistä tuli huonoja, joten se jääköön odottamaan aikaa/ kuvaajaa/valoa parempaa ja sen sijaan laitan tähän taas yhden houkutuksen nettikaupasta, New York in a Box -puupalikat. Pakkauksia on myös muista kaupungeista. Mujilla on myös paljon muuta ihanaa. Pahus vaan, kun postimaksut Suomeen on törkeet.

Kuva: Muji


torstai 10. marraskuuta 2011

Haluaisin tän

Marimekon joulukalenterin. Taskuihin saisi laittaa omia lempisuklaita. Päivä alkaisi varmasti paremmin kuin niillä valmiskalentereiden äklötyssuklailla. Hinta vaan kirpaisee. Taidan yrittää löytää tämän joulun jälkeen alennusmyynnistä seuraavaa joulua ajatellen. 

kuva: Marimekko


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Keitinkaavailu

Ascaso DREAM UP Espresso Machine


Olen onnistunut kehittämään itselleni hienoisen kahviriippuvuuden. Senpä vuoksi onkin sääli, että espressokeittimemme alkaa vedellä viimeisiään. Jos saisin valita uuden vain ulkonäön perusteella, valintani osuisi todennäköisesti tuohon Ascason koneeseen. Todellisuudessa hinta on suurin ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Toiseksi tulee puhdistuksen helppous, koska niin vahvaksi ei riippuvuuteni ole vielä kasvanut, etteikö päätökseeni kahvin keittämisestä vaikuttaisi se, jaksanko puhdistaa koneen jälkeenpäin.

Kuva: http://www.thecoffeebrewers.com



torstai 3. marraskuuta 2011

Kokkailuja




Ihmeen usein ruoka eksyy minun postauksiin. No, ruoka on yksi tämän kotiäidin ja kuulemma myös muiden mammojen ilo, ajanviete, lohtu ja ties mitä muuta. Yksi ilta intouduin kokkailemaan suppilovahverorisottoa. Suppissaalis on tänä syksynä ollut runsas, kiitos naapureiden, äidin ja itsenikin. Risottoriisi oli menossa vanhaksi, sieniä löytyi pakastimesta ja olihan se myös hyvä syy avata valkkaripullo.

Nanny Stillin Mango-aterimet on kyllä kauniit, mutta jotenkin raskaat ja epätasapainossa, jonka vuoksi laatikosta eksyy näitä useammin käteen ihan perushackman.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Hyvästi vihreys





Vihdoin muutamia kuvia keittiöstä. Jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi kuvata, kun kaikki ei ole vielä valmista. Vihreät kaakelit ovat siis historiaa, ihmeen kauan niitä kestinkin. Pikkuhiljaa olen saanut tavaroita paikoilleen. Tällainen aikaansaavuus (liekö mikään sana) on ihailtavaa. Olisi ihanaa, että kaikki olisi meilläkin nopeasti valmista, mutta olkoot nyt vaikka niin, että hiljaa hyvä tulee vai mitenhän tätä hitautta perustelisi. 

Olen tyytyväinen lopputulokseen ja se on minut tuntevien mielestä harvinaista. Kuulemma on tapana jossitella päätöksiä jälkikäteen. Kaakelit on kiiltävät valkoiset fasettireunaiset "metrolaatat" Laattapisteestä. Saumat vaaleanharmaat. Remontti ei levinnyt kuin jokisen eväät, mutta lattiaan se sentään ulottui, se intouduttiin maalaamaan samaan syssyyn.